Minä eli näiden sivujen pääsääntöinen ylläpitäjä

 

Olen 1973 syntynyt vuorotyöläinen Kotkasta , perhettä on : vaimo ja kaksi tytärtä ja koiria 2kpl . 90-luvulla aikani meni "harrastellessa" vanhoja amerikan autoja ja kuunnellessa tukka töttöröllä rock`n rollia...voi niitä aikoja ;)
   Sitten tuli ensimmäinen lapsi ja aloitin samoihin aikoihin keskeytymättömän vuorotyön painamisen tuolla piipun juurella eikä aikaa (rahasta nyt puhumattakaan) enää juuri jäänyt auto ja rokki hommille . Viikonloppu työt pitivät hyvin tehokkaasti huolta siitä että kokoontumis ajoihin tai muihin bileisiin pääsi hyvin harvoin , niin ei enää kiinnostus riittänyt ostamaan jo varsinaisiin ylihintoihin kivunnutta harraste biiliä.....

skannaa0001.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paljon hyviä muistoja ja useampikin retki tehtiin nykyisen vaimoni kanssa vanhalla rokkimoparilla  , näissä roku kuviossahan me itse asiassa tavattiinkin toisemme....ihan kokonaan tämäkään harrastus ei ole minua jättänyt etenkin kesäisin jos vaan mahdollista tulee jonkun kyydissä istuttua ja kerho talleilla     tulee pari olutta napattua silloin tällöin kun ihmettelee mitä ne pojat/ukot autoilleen sitten ikinä tekevätkään...

**********************************************************

 

Metsästykseen tuli sitten uusi kipinä , liekö kolmenkympin villitystä

vai mitä.... :) . Tuli työpaikan kautta mahdollisuus päästä seuraan/metsästämään niin se viimeinenkin este uusvanhalle harrastukselle oli poissa . Itse asiassa olen aina viihtynyt eräolosuhteissa tulilla istuen ja välillä esim. kalaa koitellen . Lapsena tätä erästelyä yms. tuli tehtyä todella paljon , ihan metsälläkin pääsi lapsena mukana käymään . Metsästys tuo sen oman pikku lisänsä tuohon metsissä tallaamiseen ja kämpillä oloon , puhumattakaan metsästys koirien tuomasta lisämausteesta harrastukselle...

3.pupujussi_suomenniemelt.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nykyisin tulee jahti hommissa käytyä aina kun siihen on tilaisuus , sitten kesäisin Kotkan saaristossa tulee vietettyä aikaa kalastelun ja muun toiminnan merkeissä.. Tähän harrastukseen vuorotyöt käyvät kyllä hyvin , viikolla kun on vapaat saa suht rauhassa kuljeskella seuran mailla...